
06 heinä Buffet on katettu
Kukkaniitty on loistava tapa tarjota ravintoa ja elinympäristö erilaisille pölyttäjähyönteisille. Runsas kasvilajien määrä takaa pölyttäjiä houkuttelevan kukinnan koko kesän ajalle.
Niityn voi perustaa pienemmällekin pihalle, esimerkiksi puun alle, jolloin nurmikonleikkuukin helpottuu. Voit käyttää jo samana kesänä kukkivien yksivuotisten kukkien siemeniä. Tai hieman hitaammin kukintaa aloittelevien, mutta vastaavasti monivuotisena kukkivien kasvien siemeniä. Tai reilusti sekoitella niitä keskenään.
Niittysiemeniä on saatavilla valmiina seoksina, erityyppisille kasvupaikoille ja ihanilla erilaisilla kukkaseoksilla. Muistathan suosia aina kotimaisia tavarantoimittajia niin puutarhasi välttyy mahdollisilta haitallisilta vieraslajeilta ja kasvitaudeilta.
Pölyttäjäystävällinen puutarha on paitsi kaunis ja kukoistava, se hyödyttää myös marja- ja hedelmäkasvien omistajaa tehden siitä enemmän satoa tuottavan.