pihasuunnittelu -avainsana

Loppiaisen pyhinä joutui jouluukuusi luopumaan kauniista koristepuvustaan. Mutta se saa vielä kunnian toimia puutarhatöissä. Joulukuusen neulaset voi nimittäin hyötykäyttää katteena puutarhassa hapanta maaperää kaipaaville kasveille, kuten osalle havukasveista, rhodoille ja vaikkapa herkullisille pensasmustikoille. Joulukuusen oksat kannattaa katkoa ja ravistella kuivat neulaset kasvien juurelle, jossa ne hitaasti...

Jouluruusu, tuo herkän ja jopa vaatimattomankin oloinen kasvi, on kasvattanut lähivuosina suosiotaan puutarhamyymälöissä ja etenkin joulunajan kukkana. Nimestään huolimatta se ei kuitenkaan ole ruusun sukulainen vaan leinikkikasveihin kuuluva perenna. Mutta mistä se on saanut nimensä? Erään tarinan mukaan jouluruusu olisi saanut alkunsa köyhän tytön vuodattamista...

Ihanaa Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta! Sydämelliset kiitokset kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Ideointi ja suunnittelu jatkuu innokkaalla ja mielikuvituksellisella mielellä ensikin vuonna! ...

Nykyisin on puutarhamyymälöissä saatavilla runsaat valikoimat niin hyöty- kuin koristekasvejakin. Ja tätä tilaisuutta kannattaakin hyödyntää valitessaan kasveja pihaansa. Kasvilajien määrällä kun voi vaikuttaa niin puutarhan ulkonäköön kuin luonnon monimuotoisuuteenkin. Pihan istutusalueilla kannattaa yhdistellä rohkeasti keskenään puita, pensaita, perennoita ja hyötykasveja. Runsaalla valikoimalla kasveja saadaan rytmiteltyä...

Viehkeää valkoista ja hopean välkettä kuutamopuutarhassa. Puutarhan väriskaala voi olla hyvinkin niukka, mutta erilaisten kukka- ja lehtimuotojen runsaus tekevät siitä mielenkiintoisen ja näyttävän. Lisää kuvia Kuvagalleria-sivulla. ...

Se on yritykseni motto ja kulmakivi. Jokainen piha, jokainen asiakas on yksilöllinen. Jokaisessa kohteessa on omanlaisensa olosuhteet; valoisuus, ilmansuunnat, maaperä, rakennusten tyyli ja väritys sekä toiveet ja tarpeet pihan suhteen. Kauniiden kasvien ja katemateriaalien lisäksi suunniteltaessa tulee miettiä myös pihan toimivuutta, mm. hyötypuutarha, kulkuväylät, paikka autolle...