Grilli kuumana

Grilli kuumana

Ensimmäiset pääskyset on bongattu! Sieltä se kesä sitten viimeinkin saapui. Pihahommat ovatkin monessa pihapiirissä jo kovassa vauhdissa. Usealle meistä kesästä nauttimiseen ja pihalla oleiluun liittyy olennaisena osana myös grillaaminen. Se on seikka, joka on hyvä huomioida jo pihan suunnittelu- ja rakennusvaiheessa.

Luontevin paikka grillaamiseen ja ruoanvalmistamiseen on oleskelualueen, kuten terassin tai pation yhteydessä. Siksi onkin hyvä jo ennakkoon miettiä, millainen grilli on tarkoitus hankkia ja mitä turvallisuusseikkoja sen sijoittelussa olisi otettava huomioon. Myös asumismuodolla on vaikutusta siihen, millainen grilli kannattaa valita, riippuen siitä asuuko kerrostalossa, rivitalossa vai omakotitalossa.

Viime vuosina ovat suosioon nousseet erilaiset hiili- ja tuligrillit. Koska tällöin ollaan tekemisissä avotulen kanssa, on niiden sijoittelussa ja käytössä huomioitava oma ja ympäristön turvallisuus. Grilli tulee sijoittaa palamattomalle alustalle, tuulensuojaiseen paikkaan. Grillausta ja säätä kestävän alustan saa esimerkiksi betonikiveyksestä tai liuskekivistä. Tulisijan välittömässä läheisyydessä ja yläpuolella ei tule olla palavia materiaaleja tai rakenteita, kuten rakennuksia, pergolakatosta, puita tai pensaita. Paikka olisi hyvä sijoittaa myös hieman etäämmällä lasten leikkialueesta, ettei grilli leikkien tiimellyksessä vahingossa pääse kaatumaan.

Palaneille hiilille olisi hyvä varata kannellinen metalliastia, jossa ne saavat jäähtyä rauhassa. Jäähtyneiltä näyttävät hiilet voivat nimittäin kyteä useamman vuorokauden ajan! Ja erilaisten grillausvälineiden lisäksi kesäkeittiön vakiovarustukseenhan kuuluu tietysti myös alkusammutusvälineitä, kuten esimerkiksi sammutuspeite. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voi turvallisin mielin keskittyä kesästä ja herkuista nauttimiseen!