Joulua rakentamassa

Joulua rakentamassa

Pihasuunnittelun ohessa työskentelen floristina ja puutarhamyymälän asiakaspalvelijana Heikkisen Kukkatarhalla. Marraskuun lopulla puutarhan kesämyymälään rakennetaan jo perinteeksi muodostunut joulumaa. Jotain perinteistä, jotain yllättävääkin, mutta joka vuonna erilainen, tottakai! Siellä voi käydä kaikki fiilistelemässä ja virittäytymässä joulutunnelmaan vauvasta vaariin.

Porukalla tuumaillaan vuodelle sopivaa teemaa, pallotellaan ajatuksia ja sitten eikun toteuttamaan. Vain mielikuvitus on rajana!

Pihasuunnittelijallekin viriää joulumieli, kun pääsee askartelemaan ja toteuttamaan ideoitaan. Niin sitä vaan muuntui finnfoam-levykin uuteen kuosiin. Hieman muotoilua sekä spraymaalia niin lopputuloksena oli hauska tonttuovi. Jouluisen mökin katto sai hallaharsosta valkoisena hohtavan lumipeitteen ja somituksella tunnelmallisen ilmeen. Kuusenoksista ja sammalesta puolestaan syntyi koreilevan värikäs riikinkukko.

Tällaisia aikaansaannoksia jo tähän mennessä ja paljon muuta! Mitä uutta ja kivaa tänä vuonna on luvassa, se selviää 3.12., kun joulumaa jälleen aukeaa.