Luonnonkukkien päivä

Luonnonkukkien päivä

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään vuosittain sunnuntaina viikkoa ennen juhannusta. Päivän tavoitteena on lisätä luonnontuntemusta sekä kannustaa ihmisiä kasviharrastusten pariin. Tänä vuonna teemalajina on raita (Salix caprea).

Raita on pajukasveihin kuuluva kasvi, josta kasvaa puu tai iso pensas. Sen kuori on vanhemmiten pitkittäisraidallinen, josta lajin tunnistaa helposti. Lehtien alapinnalla kasvaa nukkaa. Kasvupaikka on yleensä aurinkoinen tai puolivarjoinen tuore kangasmetsä, pellon piennar, ranta tai oja.

Raita kukkii aikaisin keväällä, huhti-toukokuun aikoihin. Se onkin tärkeä ravinnonlähde monille pölyttäjille, kuten mehiläisille, kimalaisille ja perhosille. Koska raita on varsin lyhytikäinen ja laholle altis, tarjoaa se otollisen kasvualustan myös erilaisille lahottajasienille sekä lahopuusta riippuvaisille hyönteisille. Luonnon monimuotoisuuden kannalta se on tärkeä puulaji meidän metsissämme.