gardeniina Tag

Tontin koko asettaa piharakentamiselle tietyt raamit. Pieni tontti on haasteellinen sen suhteen, kuinka kaikki toivotut toiminnot pihaan saadaan mukavasti sovitettua. Mutta myös reilun kokoinen tontti ja sen hyödyntäminen voivat mietityttää. Varsinkin kaava-alueen ulkopuolella ja maaseudulla sijaitsevat tontit voivat olla useamman tuhannen neliön kokoisia. Kannattaisiko tontilla...

Aivan mahtavia asiakkaita olen saanut tämänkin vuoden aikana kohdata pihasuunnittelutöiden parissa, iso kiitos ja kumarrus! Ja lämpimät kiitokset yhteistyökumppaneille, joiden ansiosta moni piha on tänäkin vuonna saanut uutta, komeaa ilmettä pintaansa! Iloa ja kauneutta Uuteen Vuoteen 2023! ...

Vaikk´maailman myllerrys elämää ja arkea tuivertaa, joulun iloa ja rauhaa sydämestäin tahdon sinulle toivottaa. ...

Talvipäivänseisaus, se on tänä vuonna joulukuun 21. päivänä. Silloin maan kiertoakselin pohjoispää on kallistunut kauimmaksi auringosta. Eli täällä maapallon pohjoisella pallonpuoliskolla eletään vuoden lyhyintä päivää. Valoisaa aikaa on esimerkiksi täällä Kuopion seudulla vain muutaman tunnin verran. Napapiirin pohjoispuolelle mentäessä ei aurinko nouse lainkaan. Pimeää tuntuu...

Pihasuunnittelun ohessa työskentelen floristina ja puutarhamyymälän asiakaspalvelijana Heikkisen Kukkatarhalla. Marraskuun lopulla puutarhan kesämyymälään rakennetaan jo perinteeksi muodostunut joulumaa. Jotain perinteistä, jotain yllättävääkin, mutta joka vuonna erilainen, tottakai! Siellä voi käydä kaikki fiilistelemässä ja virittäytymässä joulutunnelmaan vauvasta vaariin. Porukalla tuumaillaan vuodelle sopivaa teemaa, pallotellaan ajatuksia ja...

Muistoissamme, sydämissämme, loistossa tähtitaivaan. Rauhaisaa Pyhäinpäivää ...